Palvelusväen valinnasta

Tiedättekö tunteen (ja tiedättehän te, jos kissaihmisiä olette), että kissanne pitää teitä lähinnä palvelijana? Kun tulette väsyneenä työpäivän jälkeen kotiin tai muuten olette uskaltaneet viipyä yli tunnin jossakin, kissa aloittaa draamanäytelmän nimeltä ”missäs sitä on oltu ja miksi kuppini on tyhjä”. Riippumatta nyt ihan siitä onko kupissa sitä ruokaa tai ei. Sillä jos kupissa sattuukin olemaan ruokaa, se on tietysti ihan väärää ruokaa.

Ja sama koskee kuivamuonakippoa, kuten myös vesikulhoa. Sillä vesi nyt ainakin on ihan kelvotonta, milloin lie vaihdettu (aamulla eli noin kaksi tuntia sitten ei riitä vastaukseksi) ja vessaakaan ei ole siivottu aikapäiviin. Tai jos vessa onkin siivottu esimerkiksi vasta muutama tunti sitten, se on kuitenkin tehty aivan liian hutiloiden. Hiekat on aseteltu huonosti, ja niitä on joko liian vähän tai ihan liikaa. Luultavasti hiekka on ainakin herkille tassuille liian kivistä, miksi aina pitää ostaa halvinta?

Mielensäpahoittajakissan mielestä sitä ei koskaan leikitetä tarpeeksi, saati silitetä tai rapsuteta riittävästi. Ja jos joku rapsuttaakin (jokapäivä ja monesti), niin sitten se tapahtuu kissan mielestä väärällä hetkellä, väärässä paikassa tai väärän korvan takaa.. ja sitä rataa.. Niin, tällaista se ainakin meidän kissan palveluksessa tuppaa olemaan. 

Välillä Ulpukan melodramaattinen ilme kertoo ihan kaiken: Miksi mistään ei saa kunnon palvelusväkeä?!

Samaa teemaa sitä pähkitään tässäkin novellissa nimeltä ”Palvelusväen valinta”, joka alkaa näin:

-          Osaatkos puhua kissaa, kysäisi Saara ensimmäiseltä kokelaaltaan.

-          Hmh, että mitenkä, tämä hookasi suu soikeana ja tuli hylätyksi äänin sata nolla.

Yhdeksänkymmentäyhdeksän ääntä antoi tietysti Marjatta heilauttelemalla häntäänsä ainakin lähestulkoon niin monta kertaa.

Seuraava kokelas oli monisanaisempi.

-          Meille opetettiin uimakoulussa, miten uidaan sekä kissaa että koiraa.

Oli Saaran vuoro ajatella ääneen.

-          Pyh, meidän kissamme ei vieraile uimalaitoksissa.

Nuori mies käänteli päätä kuin nähdäkseen keitä piti sisällään me. Marjatta tuhahti, nosti häntänsä pystyyn ja käveli huoneesta. Sekin kokelas siis hylättiin.

Torstaina soi ovikello.

-          Päivää, tulin ilmaamaan sitä patteria.

-          Nytkö, mutta Marjatalla on ruoka kesken.

-          Haitanneeko tuo ilmaamista pahastikin?

-          Ette nyt ymmärrä. Häntä ei sovi häiritä.

Samassa Marjatta askelsikin paikalle nuoleskellen suupieliään ja asettui pesulle suoraan haalarimiehen likaisten kenkien eteen.

-          Kissako, tämä voihkaisi. -voi sun Elviksen eno, kun olen äärimmäisen allerginen näille olennoille.

-          Prrr, sanoi Marjatta.

Ja puski kylkeään haalarin ripsottavaan lahkeeseen kuin rakkaaseen ystävään.

-          Sehän pitää sinusta, ilahtui Saara. -Kun olette ilmanneet patterin, juodaankin kunnon pullakahvit. Paikka palvelijana on teidän!